14 Putin
SUURI KUVA: VENÄJÄN SURKEUS KAIKILLA MITTAREILLA KUVATTUNA EDELLYTTÄÄ ENTISTÄ UHKEAMPIA SANKARITEKOJA. Mutta aika ja tila ovat käymässä vähiin.
29.1.2022 Katja Boxberg
"Italialainen UniCredit vetäytyy ostoaikeistaan Otkritie-pankin suhteen, kirjoittaa Financial Times. Vetäytymisen taustalla on Venäjän ja Ukrainan kasvanut sodanuhka. ”Geopoliittisen tilanteen vuoksi olemme päättäneet vetäytyä neuvotteluista”, italialaispankin pääjohtaja Andrea Orcel sanoi medialle. Otkritie kuuluu Venäjän suurimpiin pankkeihin luotonannossa laskettuna. Vuonna 2017 Venäjän keskuspankki pelasti sen suuren pankkisektorin ryhtiliikkeen yhteydessä. Nyt omistaja on pohtinut pankin listaamista pörssiin tai strategista kumppanuutta."
"Italian suurimpiin pankkeihin kuuluva UniCredit oli aiemmin ilmaissut olevansa kiinnostunut Venäjän suurimpiin kuuluvasta luotonantajasta. Aiemmin tällä viikolla pääjohtaja Orcel osallistui paljon huomiota saaneeseen etätapaamiseen presidentti Vladimir Putinin ja italialaisen yritysjohtajien kesken. Italiassa kuohuttanut videotapaaminen järjestettiin keskiviikkona."
"UniCredit kuuluu entuudestaan niihin eurooppalaispankkeihin, joilla on riskejä Venäjällä. Euroopan keskuspankki EKP on kehottanut Venäjällä toimivia pankkeja varautumaan tiukkoihin kansainvälisiin sanktioihin, jos Venäjä hyökkää Ukrainaan. Mahdolliset sanktiot iskisivät kipeästi Venäjällä toimiviin kansainvälisiin pankkeihin. UniCreditin lisäksi sellaisia ovat muun muassa yhdysvaltalainen Citi, ranskalainen Société Général ja itävaltalainen Raiffeisen."
www.uusisuomi.fi/uutiset/vladimir-putinin-uusin-operaatio-nahtiin-talla-viikolla-italiassa
27.1.2022 Katja Incoronato
"Tutkija pitää Vladimir Putin ja italialaisten eturivin yritysjohtajien tapaamista täysin poikkeuksellisena ja katsoo, että tavoitteena on uudenlaisten vaikutuspiirien luominen. Mario Draghi yritti estää Putinin aikeet viimeiseen asti, muttei onnistunut."
"Italialaisen kansainvälisten suhteiden ajatushautomon Istituto Affari
Internazionalin tutkija Nona Mikhelidze varoittaa Venäjän presidentin
Vladimir Putinin hakevan parhaillaan uusia ja taas uusia
painostuskeinoja."
https://www.verkkouutiset.fi/karu-venalaisarvio-sota-tuhoaisi-putinistisen-valtion-mallin/#2291a174
Heikki Hakala
"Vuonna 2014 tapahtuneen Krimin miehityksen jälkeisinä vuosina venäläiset ovat alkaneet venäläistutkija Andrei Kolesnikovin mukaan pitää niin kotimaansa sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia kuin länsimaiden asettamia pakotteita osana uutta normaalia.
"Tutkimuksemme on osoittanut, että venäläiset eivät pidä tällaisia rajoitettuja sotilasoperaatioita ”oikeina sotina”. Näillä tapahtumilla ei ole mitään yhteyttä jokapäiväiseen elämään. Sotilaat saattavat menettää henkensä, mutta se katsotaan osaksi ammatillista riskiä, Moskovan Carnegie-keskuksen ohjelmajohtajana toimiva Kolesnikov kirjoittaa tuoreessa artikkelissaan."
"Jos presidentti Vladimir Putin päättää aloittaa uuden hyökkäyksen Ukrainaan, kyse olisi Kolesnikovin mukaan sodasta, joka ei missään nimessä mahdu ”uuden normaalin” raameihin. Venäjällä kasvava usko sodan todennäköisyyteen kuvastaa heikentyvää yleistä mielialaa, joka oli vuoden 2021 lopussa paljon synkempi kuin vuotta aiemmin, hän sanoo."
"Rahoitusmarkkinat ja rupla ovat jo reagoineet suuren sotilaallisen
konfliktin mahdollisuuteen. Venäjän hyökkäys Ukrainaan aiheuttaisi jo
ennen länsimaiden asettamia uusia pakotteita ruplan ja osakemarkkinoiden
romahduksen sekä uuden jääkauden sijoitusilmastoon, hän toteaa. Näyttää selvältä, että yhdessä pandemian seurausten kanssa mikä tahansa
sota tuhoaisi putinistisen vakaan ja menestyksekkään valtion mallin, hän
toteaa."
Artikkelin kommenttipalstalla Martti Hagfors osuu naulan kantaan: "Venäläisten kanssa ei olisi pitänyt akaa neuvottelemaan lainkaan, antaa vain heidän olla omissa oloissaan, härnäämättä provosoimatta mitenkään - antaa vain olla. Nyt alkoi valtava neuvottelujen sarja ja Venäjä lähettää kirjeitään ja käskee lähettämään vastauksia. Lehtori Lierov ei hyväksynyt edellisiä vastauksia..."
Markus Mäki
"Ulkopoliittisen instituutin johtajan Mika Aaltolan mukaan Venäjän esittämät vaatimukset turvatakuista ovat johdonmukaisia."
Muutoin järkevänä pitämäni Aaltola on hakoteillä. Länsi on lähtenyt mukaan Putinin virittämään prosessiin, kun olisi pitänyt pysyä historiassa, 'tiekartassa', mikä kattaisi lännen ja idän kipupisteitä aika-akselilla: esim:
Ratkaisemattomat kysymykset, Krimin valtaus, Itä-Ukrainan miehitys, matkustajakoneen ampuminen, myrkytykset..., olisi käsiteltävä ensin. Nyt länsi on ne hyväksynyt tapahtumiksi riennettyään seuraaviin TEHTÄVIIN. LÄNNEN OLISI PITÄNYT LAATIA TIEKARTTA VENÄJÄLLE, aikataulutus, minkä mukaan em. ratkaisemattomat kysymykset johtaisivat oligarkkien varallisuuden takavarikoimiseen, esim. 1%/kuukausi - maksettaviksi Ukrainan jälleenrakennuksen vararahastoon. Putinillahan lännessä ei ole omaisuutta..., joten niistä voitaisiin niistää reilummin. Mutta meillähän ei ole johtajia, vaan johtavassa asemassa..., kuten ei ole tutkijoitakaan, vaan johtavassa asemassa...
JATKUVA ONGELMA ON LÄHETTÄÄ YLIFIKSUJA NEUVOTTELIJOITA HIEKKALAATIKOLLE - mistä löytyisi väkivaltaan taipuvainen, raakalaismainen kusettaja-humoristi?
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008582545.html
"Eho Moskvy -radioaseman julkaiseman avoimen kirjeen pääsanoma kiteytyy seuraavaan lauseeseen:
– Meitä ei kukaan uhkaa, kukaan ei hyökkää meille."
Tuleeko reaktio liian myöhään???
Kommentit
Lähetä kommentti